Israelin hajoitus ja kokoaminen.
Ja pakanakansat tulevat tietämään, että Israelin heimo joutui pakkosiirtolaisuuteen syntivelkansa tähden, koska olivat olleet minulle uskottomat, ja minä kätkin heiltä kasvoni, ja niin minä annoin heidät heidän vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat miekkaan kaikki tyynni.
Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon ja armahdan kaikkea Israelin heimoa ja kiivailen pyhän nimeni puolesta.
Ja häpeänsä ja kaiken uskottomuutensa, jota he ovat minulle osoittaneet, he unhottavat, asuessaan nyt maassansa turvallisina, kenenkään peloittelematta.
Kun minä tuon heidät takaisin kansojen seasta ja kokoan heidät heidän vihamiestensä maista, niin minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisain pakanakansain silmien edessä.
Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä.
Enkä minä enää kätke heiltä kasvojani, sillä minä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle, sanoo Herra, Herra." Hes.39:23-29
Tässä Jesaja puhuu samasta asiasta.( Jes.54:7-8 )
Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.
Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
Jumala joutui pettämään kasvonsa, myös hetkeksi Jeshualta kun Hän riippui ristillä, koska Hänen päällänsä oli oman kansansa Israelin synnit ja koko maailman.
Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? ( Mark.15:24 )
Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?
Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.(Jes.53:8)
Kuka on lunastaja?
Hän on se, joka on maksanut lunastusmaksun synneistä verellänsä!
Jeshua Messias!
Jes.8:14-18.
Ja hän on oleva pyhäkkö, hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille.
Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan.
Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini."
Niin minä odotan Herraa, joka kätkee kasvonsa Jaakobin heimolta, ja panen toivoni häneen.
18. Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.
Tämä 18 jae kertoo Jeshuaan uskovista Juutalaisista.
Jeshua on myös valkeus.
Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?"
Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.
Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä.Ps.4:7-8.
Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. 2Kor.4:6.
*********************************************************************************************************
Vielä Israelin kokoamisesta.
Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä. (Jes. 11:12)
Levähdyspaikkana heille?
Joitakin päiviä sitten tuli mieleeni tuo kohta Raamatusta, kun Israel lähti Egyptistä ja Herran liitonarkki kulki edellä
etsien lepopaikkaa, niin siitä sanotaan näin:
ja Herran liitonarkki lepäsi!
Haluan sinun huomaavan tämän, samoin kun oli Egyptistä lähdön aikana kohti luvattua maata, niin ajoittain liitonakki lepäsi ja myös kansa.
Samoin on kun Jumala tuo Juutalaisen Venäjältä, niin "liitonarkki etsii lepopaikkaa" Kysynkin mikä on sinun tehtäväsi ja paikkasi? Rukoille tätä Herralta, niin Hän kyllä osoittaa kuinka palvella tässä tehtävässä.
Lue vielä tämä. 4 Moos.10:33-34.
33. Niin he lähtivät liikkeelle Herran vuoren luota ja vaelsivat kolme päivänmatkaa. Ja Herran liitonarkki kulki heidän edellänsä kolme päivänmatkaa etsimässä heille levähdyspaikkaa.
34. Ja Herran pilvi oli heidän päällänsä päivällä, kun he lähtivät leiristä liikkeelle.
Kun Juutalaiset lähtevät Venäjltä, niin silloin on Suomi levähdyspaikkana heille! Jo nyt Liitonarkki etsii paikkaa.